Virtuaalitodellisuuden käyttö internetmarkkinoinnissa

Virtuaalitodellisuudesta vaikuttaa kovaa vauhtia olevan tulossa sana, joka on vuonna 2019 kaikkien huulilla. Pelkästi muotisanasta ei kuitenkaan ole kyse, sillä virtuaalitodellisuus tuntuu löytävän tiensä yhä uusiin ja uusiin sovelluksiin. VR ja sen tekniset valmiudet ovat jo sillä tasolla, että läpimurto ei jää enää tarjolla olevan kokemuksen tasosta kiinni. Suuri läpimurto tapahtuu heti laitteiston hintojen laskiessa kuluttajaystävälliselle tasolle. Tämän voi tapahtua varsin pian – markkinoijien on siis syytä olla hereillä. Tällä kertaa luommekin pienen katsauksen siihen, mitä VR-tekniikan käyttö voi merkitä markkinoinnille internetissä.

AR on jo tätä päivää markkinoinnissa

Parhaiten virtuaalitodellisuuden potentiaalia kuvaa se, miten läheistä sukua oleva tekniikka eli AR (Augmented Reality eli lisätty todellisuus). Tekniikoita voikin pitää miltei lähisukulaisina toisilleen. Viimeistään supersuosion myös Suomessa kerännyt Googlen alaisen Niantic Labsin kehittämä Pokemon GO -mobiilipeli toi tutuksi tämän käsitteen.

Suurista yhtiöistä esimerkiksi Coca-Cola on hyödyntänyt AR-tekniikkaa mainonnassaan. Jalkapallon MM-kisojen kumppanina yhtiö pääsi hyödyntämään FIFA:n kisojen vahvaa brändiä ja toteuttamaan faneille AR- ja VR-tekniikoita yhdistäneen kokemuksen, jossa nämä pääsivät näkemään itsensä suosikkipelaajiensa rinnalla. Toistaiseksi muun muassa McDonalds, Nivea ja Audi ovat kokeilleet AR:ää, mutta vaikutusta näissä kampanjoissa on vaikea arvioida – enemmänkin kyse on ollut jostakin ylimääräisestä ja tekniikan ansiosta itsessään brändeille tunnettavuutta tuoneista tempauksista kuin järjestelmällisestä pitkän aikavälin strategisesta markkinoinnista.

Muutama esimerkki

Ehkä parhaiten virtuaalitodellisuus on antanut uutta markkinoinnin maailmalle 360-asteisten esittelynäkymien avulla. Ne ovat vielä osin melko kaukana täydellisestä VR-kokemuksesta, mutta saattavat antaa potentiaalisille asiakkaille juuri riittävästi lisäpontta ostopäätöksen tekoon – tai autovalmistajien tapauksessa ainakin koeajolle lähtöön. Autovalmistajista ainakin Audi, Porsche ja Volvo ovat hyödyntäneet tätä VR-tekniikkaa markkinoinnissa.

Volvon VR-kokemuksessa asiakas viedään ”koeajolle”. Volvo Reality -sovelluksen voi ladata verkosta tavalliseen älypuhelimeen, eikä sen käyttö vaadi kuin pahviset ”VR-lasit”, joita markkinoilla näkee halvimmillaan kymmenen euron hintaan. Taustalla on Googlen kehittämä Google Cardboard -tekniikka, jonka tähtäimenä on esitellä VR-tekniikan sovellusmahdollisuuksia mahdollisimman kevyellä laitteistolla ja huokeaan hintaan. Volvo toi koeajokokemuksensa kuluttajien saataville jo muutama vuosi sitten ja on jatkanut Volvo Realityn kehittämistä edelleen – ajettavana on jo useita ruotsalaisen autovalmistajan uusimpia malleja!

New York Times -lehti on toinen Googlen Cardboard -kelkkaan hypännyt iso brändi. Jo pari vuotta sitten lehti toimitti useille uskollisille tilaajilleen lehden mukana Googlen kehittämät pahviset VR-lasit ja tarjosi niiden ohella pääsyn visuaalisesti näyttäviin elokuviin, jotka hyödynsivät VR-tekniikkaa.

Matkailu on tietenkin yksi ala, joka on pyrkinyt syleilemään uutta tekniikkaa. Brittiläinen Thomas Cook -matkatoimisto pyrki lanseeraamaan kampanjaa ”Try before you fly” eli ”kokeile ennen kuin lennät” -sloganilla. Tarkoitus oli tutustuttaa matkakohdetta potentiaalisille matkamyyjille verkon välityksellä ennen kuin nämä puolestaan alkoivat markkinoida matkapaketteja ostopäätöstä harkitseville asiakkaille.

Potentiaali on todellinen

Virtuaalitodellisuus on jo arkipäivää esimerkiksi monille innoikkaimmille PC- ja konsolipelaajille. Tämä joukko koostuu ihmisistä, jotka tavallisestikin ovat innokkaita omaksumaan uusia teknisiä edistysaskeleita osaksi arkeaan. He ovat siis etujoukossa – ja yleensä heidän jälkeensä suuri yleisö seuraa muutaman vuoden sisällä. Oculus Rift -laitteiston saa tällä hetkellä 500 eurolla, joten nähtäväksi jää, kuinka paljon pienempi hintalappu tarvitaan, jotta HC-pelaajat saavat seuraa massakuluttajista.

Laitteistojen hintojen laskun ohella tarvitaan toki myös uutta tekniikkaa hallitsevia ohjelmistokehittäjiä. Näistä on niin ikään toistaiseksi pulaa. VR-tekniikka tarvitsee myös esimerkiksi perinteisten pelien tekoa enemmän visuaalisen puolen osaajia. Nämä asiat onkin hyvä pitää mielessään tulevaisuuden urapolkuja suunniteltaessa…

admin